KAUPUNGINHALLITUKSEN KOKOUKSET ALKUVUONNA 2013
Kaupungin hallintosäännön mukaan toimielin päättää kokoustensa ajankohdasta.
Säännönmukaisten kokousten lisäksi toimielin pitää kokouksen myös puheenjohtajan katsoessa sen tarpeelliseksi tai kun enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.
Pieksämäen kaupunginhallituksen kokouspaikka on Pieksämäen kaupungintalon hallituksen kokoushuone, osoite Pertinkuja 1, 76100 Pieksämäki, ellei toisin päätetä.
Kaupunginhallituksen siirryttyä sähköiseen kokouskäytäntöön kokouksen kokouskutsu ja esityslista tallennetaan kaupungin extranet palvelimelle viisi päivää ennen kokousta ja julkaistaan Pieksämäen kaupungin Internet-sivuilla. Kokoukset aloitetaan kello 17.00.
Kaupunginhallitus pitää alkuvuoden 2013 varsinaiset kokouksensa seuraavina päivinä:
Kaupunginhallitus on päättänyt 12.3.2013 §:ssä 81, että kokoukset aloitetaan klo 16.00.
KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUKSET VUONNA 2013
Kuntalain 54 §:n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten.
Kaupunginvaltuusto on päättänyt kokoontua säännönmukaisiin kokouksiinsa vuonna 2013 seuraavasti:
5.3., 23.4., 18.6., 10.9., 5.11. ja 10.12.
Kokoukset alkavat klo 18.00 Kanttilasalissa, Naarajärvellä,
os. Vilhulantie 5.
PIEKSÄMÄEN KAUPUNGINHALLITUS



Kokousaikataulut







