Korona

Koronatartunnat lisääntyneet Etelä-Savossa

Etelä-Savossa on todettu tällä viikolla lisää koronatartuntoja. Koko maan heikentynyt koronatilanne on Seppälän mukaan alkanut näkyä kuntayhtymän alueella. Essotessa on henkilöitä myös sairaalahoidossa.

– Tilanteemme on rauhoittunut suurten tartuntaketjujen haltuunoton jälkeen, mutta huolenaihetta herättää kuitenkin tartuntaketjujen kasvanut määrä ja että tartunnan lähteitä on ollut vaikeampi löytää. Tautia liikkuu väestössä, sanoo ESSOTEn terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

Edellinen tartunta Pieksämäellä on todettu 9.10. Viime viikkoina Pieksämäellä on todettu noin yksi tartunta viikossa.

Koulujen syyslomat ovat tuoneet myös Etelä-Savoon kausiväestöä Etelä-suomesta.

– Jos mökkiläiselle tulee flunssaan viittaavia oireita tai hän epäilee saaneensa koronan, niin Essoten alueella tulee soittaa numeroon 116117. Meillä on hyvin saatavilla testejä ja tulokset tulevat nopeasti, vinkkaa Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström. 

Syysloma alkaa tänään perjantaina Pieksämäellä. Muistathan myös syyslomalla välttää isoja ihmisjoukkoja, pitää turvavälin ja käyttää tarvittaessa maskia.