Koronatilanne on Pieksämäellä rauhallinen ja uusia tartuntoja ei ole todettu
Ajankohtaista / 05.11.2021Pieksämäellä ei ole todettu uusia tartuntoja viime viikon mahdollisista altistumispaikoista huolimatta. Essoten alueella tilanne on kuitenkin huolestuttava ja lomien jälkeen tartuntojen ilmaantuminen on noussut yllättäen, ja se aiheuttaa jo poikkeusjärjestelyjä terveydenhuoltoon. Pääsääntöisesti tartunnat ovat tulleet ulkomailta ja aiheuttaneet laajoja altistumisia. Essote muistuttaa, ettei pandemia ole vielä laantunut ja toivoo, että ihmiset jaksaisivat vielä noudattaa suosituksia.
Hyvä käsi- ja yskimishygienia kannattaa muistaa edelleen ja pienissäkin flunssaoireissa suositellaan pysymään kotona ja välttämään kontakteja oman perheen ulkopuolisiin ihmisiin. Koronatestiin kannattaa hakeutua, vaikka oireet olisivat lieviä ja olisi saanut täyden koronarokotesarjan, varsinkin jos on tieto altistumisesta. Koronatestiin hakeutumista suositellaan myös nuorille.
Maskia kannattaa käyttää edelleen tilanteissa, joissa turvavälien pitäminen ei onnistu.