Pieksämäkeläiset ovat tyytyväisiä kotikuntaansa

Pieksämäkeläiset ovat kokonaisuudessaan varsin tyytyväisiä asuinkuntaansa. Taloustutkimuksen kevään ja kesän aikana kokoamien asukaskokemusten arvosana on 8,1 asteikolla 0-10. Pieksämäellä olo tuntuu turvalliselta ja ympäristö koetaan viihtyisäksi asua ja elää.

Valtaosa pieksämäkeläisistä kokee voivansa hyvin asuinkunnassaan. Täällä on lasten ja nuorten hyvä kasvaa. Eläminenkin on kokonaisuudessaan kohtuuhintaista. Tutkimustuloksen pohjalta kaupungin suurimpia, hyödynnettäviä vahvuuksia ovat asukkaiden kokemaa hyvinvointi, viihtyisä ympäristö, lasten ja nuorten hyvä kasvuympäristö sekä vapaa-ajan palveluiden runsas tarjonta.

Toki parantamisenkin varaa nähtiin muun muassa Pieksämäen vetovoimaisuudessa, myönteisemmässä esillä olossa sosiaalisessa mediassa, kunnan avoimessa ja aktiivisessa viestinnässä, yrittäjien ja yritysten riittävässä huomioimisessa sekä etäisyyksissä erilaisiin työpaikkoihin. Kehittämiskohteiksi nousivat yrittäjien ja yritysten tarpeiden huomioiminen sekä kuntalaisten tulevaisuuden uskon vahvistaminen.

Tutkimuksen perusteella kuntalaiset suhtautuvat myönteisesti hankkeisiin, joilla kehitetään luonto- ja ulkoilureitistöjä, matkailua, työllisyyden hoitoa ja koulutusta, vesistöjen kunnostusta, luontokohteiden suojelua sekä kuntakeskustan kehittämistä. Kaivoshankkeisiin enemmistö vastaajista suhtautui kielteisesti.

Taloustutkimuksen kyselyyn vastasi 157 pieksämäkeläistä. Tutkimukseen osallistui 14 muuta kuntaa, joiden tuloksia on käytetty tutkimuksen vertailuaineistona. Asukastutkimusta ei tehdä vain siksi, että on kiva tietää. Tuloksia voidaan hyödyntää kaupungin toiminnassa. Kehityksen suuntaa voidaan taas arvioida, jos tutkimus uusitaan tulevaisuudessa.

Kaupunki voi omilla toimillaan, strategioillaan ja viestinnällään lisätä alueen vetovoimaa ja olla myönteisesti, avoimesti ja aktiivisesti esillä eri medioissa. Kuntalainen on oman asuinkuntansa kokemusasiantuntija. Hänen sanansa painaa. Sillä on merkitystä, mitä ja miten pieksämäkeläiset puhuvat ja viestivät kotikaupungistaan.

Ulla Nykänen

kaupunginjohtaja

Asukaskokemus 2020 tulokset löytyvät täältä.