Nuorten kesätyöpaikat haussa nyt
Ajankohtaista / 15.01.2025Pieksämäen kaupunki tarjoaa jälleen nuorille mahdollisuuden hankkia arvokasta työkokemusta kesätyöpaikkojen muodossa. Kesälle 2025 on tarjolla yhteensä 33 paikkaa, jotka avautuivat haettaviksi 1. tammikuuta Kuntarekry-palvelussa.
Kesätyöt on suunnattu Pieksämäellä kirjoilla oleville 16–20-vuotiaille koululaisille ja opiskelijoille (synt. 2005–2009). Työjaksot kestävät kuukauden, ja työaika on kuusi tuntia päivässä. Työstä maksetaan palkkaa noin 1000 euroa lomakorvauksineen. Kesätyöjaksot sijoittuvat toukokuun alusta elokuun puoliväliin.
Työtehtävät vaihtelevat viheralueiden hoidosta lasten päivähoitoon, nuoriso- ja liikuntatoimintaan, kirjasto- ja museotyöhön sekä kaupungin viestinnän kesäsomettajana toimimiseen. Lisäksi nuoret voivat osallistua ”Duunaa oma kesäduuni” -konseptiin, jossa he voivat kehittää ja toteuttaa oman kesätyöideansa.
Pieksämäen kaupungin työllisyyskoordinaattori Eero Väyrynen kertoo, että kesätyöpaikat ovat suosittuja ja arvostettuja nuorten keskuudessa.
– Kesätyö kaupungilla tarjoaa nuorille mahdollisuuden ansaita omaa rahaa ja kerryttää kokemuksia, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen. Tavoitteenamme on tarjota innostava ja opettavainen työympäristö, jossa nuoret voivat kehittyä ja oppia työelämäntaitoja, Väyrynen sanoo.
Hakuaika päättyy 2. maaliskuuta, ja työntekijävalinnat tehdään huhtikuussa. Valituille ilmoitetaan sähköpostitse.
Lisätietoja kesätyöpaikoista ja hakemisesta löytyy täältä ja Kuntarekry -palvelusta.
Pieksämäen kaupunki kannustaa nuoria tarttumaan tilaisuuteen ja rakentamaan kokemuksia, joista on hyötyä sekä työelämässä että henkilökohtaisessa kasvussa.
Lisätietoja antaa:
Etsivä nuorisotyöntekijä Ronja Viinikainen 044 088 2473