Pieksämäen Valituskuoroon mahtuu vielä mukaan – tule kuulemaan hitiksi noussutta Valituskuoroa Poleeniin helmikuun alussa!

Mikä ärsyttää tai harmittaa Pieksämäellä? Helmikuun alussa sen voi kuulla paikallisen Valituskuoron esittämänä, huumorilla höystettynä.

Valituskuoro on yhteisöllinen taideprojekti, jossa paikallisilta ihmisiltä on kerätty erilaisia valituksen aiheita. Valituksista on sanoitettu ja sävelletty oma uniikki kuoroteos, jonka esittää paikallisista ihmisistä koottu Valituskuoro.

Pieksämäen Valituskuoro esiintyy kulttuurikeskus Poleenin aulassa Pieksämäellä lauantaina 1. helmikuuta 2025 kello 15.

Valituskuoro-tapahtumassa kuullaan ja nähdään alkuun Valituskuoron eritys. Sen jälkeen tapahtumassa on keskustelupaneeli, jossa pohditaan Pieksämäen hyvää tulevaisuutta ja yhteisöllisyyttä valitusten aiheita unohtamatta. Paneelissa ovat mukana Paula Lappi, YTYä yhdistyksiin! -hankekoordinaattori, Terho Häkkinen, matkailun ja tapahtumien monitoimimies, Arto Sepponen, Pieksämäen yrittäjien puheenjohtaja. Tapahtuman juontajana ja keskustelun vetäjänä toimii Nazia Asif. Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen, ja mukaan toivotaan yleisöä sankoin joukoin.

Haluatko mukaan Valituskuoroon? Mukaan mahtuu vielä! Laulutaitoa ei vaadita, ainoastaan intoa ja halua osallistua ainutlaatuiseen, yhteisölliseen taide-elämykseen. Kuorolaiset saavat kappaleen etukäteen ja kuoro myös harjoittelee yhdessä kuoronjohtajan johdolla. Valituskuoroon voi liittyä jättämällä omat tietonsa nettilomakkeelle volat.fi/valituskuoro tai ilmoittaudu Piia Sääpyskälle piia.sapyska@edu.pieksamaki.fi.

Voit myös tulla kuoroon mukaan ilman ilmoittautumista saapumalla paikalle kuoron ensimmäisiin harjoituksiin, jotka pidetään maanantaina 27. tammikuuta kello 18.15 Poleenin Poheemi-tilassa. Jos ilmoittaudut kuoroon, sekin riittää, että osallistut kuoron harjoitukseen Poleenissa vain varsinaisena “valituspäivänä” 1. helmikuuta kello 10.30 eteenpäin.

Huumori ja yhteisöllisyyden lujittaminen ovat Valituskuoron esiintymisissä vahvasti läsnä. Tarkoitus on reagoida ja vaikuttaa vallitseviin epäoikeudenmukaisuuksiin sekä herättää tunteita ja ajatuksia, ei tehdä pilaa ihmisten huolenaiheista.

Valituskuoro on Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahaston hanke, joka mahdollistaa tapahtuman Mikkelissä ja kolmella muulla Etelä-Savon paikkakunnalla. Pieksämäen Valituskuoro on Etelä-Savon Valituskuoroista järjestyksessään toinen.
Etelä-Savon ensimmäinen Valituskuoro esiintyi  9. marraskuuta 2024 Mikkelissä.

Vaikuttavaa valittamista on Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahaston hanke. Valituskuorot järjestää mikkeliläinen yksinyrittäjien yhteisö Volat, jonka yrittäjät vastaavat muun muassa valitusten keräämisestä, kappaleiden sanoitusten koostamisesta ja sävellyksestä, kuorolaisten rekrytoinnista ja harjoittamisesta ja tapahtuman järjestämisestä.

Valituskuoro on Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen luoma yhteisöllinen taideprojekti. Idean sanomaksi voisi yhteisöllisyyden lujittamisen lisäksi kuvata yleismaailmallista havaintoa: valitamme turhasta, joskin valitusten joukkoon mahtuu myös syvempi demokratian ja tulevaisuuskasvatuksen näkökulma eli ajatus paremmasta maailmasta. Taiteilijat ovat antaneet konseptin vapaasti kaikkien käyttöön, ja valituskuoroja on perustettu eri puolilla maailmaa jo yli 200. Viime vuonna Helsingin valituskuoro esiintyi  Kiasmassa.

– Kuva Mikkelin Valituskuoro -tapahtumasta 9.11.2024 (Kuva: Kontrastia Oy, Pihla Liukkonen)