Näyttely: Äiti ja lapsi (ennen ja nyt), Hinni Huttunen

Tapahtuman kotisivut

Äiti ja lapsi (ennen ja nyt)

Äiti ja lapsi (ennen ja nyt) on Hinni Huttusen ensimmäinen yksityisnäyttely hänen kotikaupungissaan Pieksämäellä. Näyttely on avoinna Kellariteatteri Moreenissa Kulttuurikeskus Poleenissa.

Näyttely kertoo hetkestä ennen suurta käännettä sekä ajasta sen jälkeen. Näyttely käsittelee odottamista, äitimistä, vierauden tunnetta, pelkoa ja rakkauden eri puolia.

Näyttelyssä nähdään kolme valokuvateosta vuodelta 2024. Taiteilija on tavattavissa näyttelyn aukioloaikoina. Liitteenä kuva: Yksityiskohta teoksesta “Omakuva (äitinä ensimmäistä kertaa)” vuodelta 2024.

Hinni Huttunen (s. 1990) on pieksämäkeläislähtöinen kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Tukholmassa. Huttunen on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kungl. Konsthögskolanista vuonna 2018. Huttunen työskentelee valokuvan ja videon parissa. Hän suhtautuu taiteessaan intohimoisesti muotokuviin, romantiikkaan ja loputtoman nolouden ihanuuteen.

Hinni Huttusen taiteellista työskentelyä tukee Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahasto ja Taiteen edistämiskeskus.

Äiti ja lapsi (ennen ja nyt)

Hinni Huttunen
Kellariteatteri Moreeni

Näyttely on auki seuraavasti:

Perjantaina ja lauantaina 15.-16.11. klo. 11:00-14:00.
Torstaina 21.11. klo. 18:00-19:30.
Perjantaina ja lauantaina 22.-23.11. klo. 11:00-14:00.

Osoite:

Kellariteatteri Moreeni
Kulttuurikeskus Poleeni

Savontie 13
76100 Pieksämäki

Yhteystiedot:

Hinni Huttunen
hinni.huttunen@gmail.com
www.hinnihuttunen.com
Instagram: @innih

Vapaa pääsy